Kuva: Mikko Vares

Essi Leppänen

Essi Leppänen eli Ester Nuori Leppä on Esterin kirjan perustaja. Hän toimii kustantamossa sekä kustannustoimittajana että painoteknikkona. Ester on julkaissut neljä runovihkoa: Suo sammalta (2014), Rukous Eleni Äffälle (2017), Lauluja avaruudesta (Poesia, 2019) sekä Kevään laulut (2019). Hän on myös spoken word -artisti, jonka ensimmäinen musiikillinen lohkaisu oli äänirunolevy Viekää terveiseni Polkalle! (2018). Ester innostuu tupakoinnista, vissyn juomisesta (pullosta), syksyn oranssista kauhusta sekä kevään valosta.

Venla-Vanamo Asikainen

Venla-Vanamo Asikainen (s. 1994) on runoilija, kriitikko ja suomen kielen ja kirjallisuuden opettaja. Hänen esikoisteoksensa on yhdessä Tuomas Taskisen kanssa kirjoitettu runodialogi Lainattua valoa, jonka Esterin Kirja julkaisi helmikuussa 2019. Asikaisen kritiikkejä on julkaistu muun muassa Tuli & Savu -runouslehdessä ja runoja muun muassa virtuaalisessa runoantologiassa Viron runokartta (2020). Hänen runojaan on myös käännetty viroksi. Asikainen on valmistunut filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta. Hän asuu ja työskentelee Berliinissä.

Kuva: Joonas Ahtikallio

Salla Partala

Salla Partala (s. 1988) sukkuloi maaseudun ja kaupungin väliä keskisessä Suomessa. Arjen sykkeen ja hiljaisuuden rajapinnoilla syntyy tiivistettyjä havaintoja ja kielellisiä tiloja vähän kaikesta, useimmiten etäisyyksistä, toiseudesta ja rakkaudesta. Partala säveltää ja sanoittaa Näkymättömät yhtyeessä.

Kuva: Milka Räisänen

Paavo Kässi

Paavo Kässi on helsinkiläistynyt runoilija, muusikko, pelikäsikirjoittaja ja esseisti. Runoudessa Paavo on kiinnostunut pelillisyydestä, visuaalisuudesta sekä ruumiillisuudesta, ja hän työskentelee tällä hetkellä toisen runoteoksensa parissa. Paavolta on julkaistu kaksi soolokasettia sekä yksi pitkäsoitto yhdessä Takaoven mies -yhtyeen kanssa. Hänen esseitään on julkaistu mm. Nuoressa Voimassa, niin & näinissä sekä Tuli & Savussa.

Tuomas Taskinen

Tuomas Taskinen (s. 1990) on Tampereella asuva runoilija. Hänellä ei ole älypuhelinta. Baritonina kuorossa livertäminen ja vompattivideot lämmittävät hänen mieltään. Voi yhyttää kirjaston kahvilassa keskittynyt katse läppärin ruudussa kiinni. Minä viihtyy erilaisten yhteisöllisten runouspuuhien lomassa. Tule moikkaamaan. Runoja teoksessa Lainattua valoa ja OI-zinessä.

Atte Koskinen

Atte Koskinen on helsinkiläinen runoilija, kriitikko ja ylipäänsä kirjoittaja. Hän opiskelee filosofiaa Helsingin yliopistossa. Runovihko Aamuun nousevat (Esterin Kirja, 2020) on Koskisen esikoisteos. Hänen runojaan ja suomennoksiaan on tätä ennen julkaistu mm. Tuli & Savussa, Nuoressa Voimassa ja Parnassossa.

Sami Liuhto

Sami Liuhto on helsinkiläinen runoilija. Yr Wyddfa 1. on hänen kahdeskymmenesneljäs kaunokirjallinen teoksensa. Lisäksi Liuhto on julkaissut Karri Kokon kanssa yhden kirjan ja Reijo Vallan kanssa neljä kirjaa. Hän oli Sami Liuhdon Taudinkuvan (myöh. Taudinkuva) solisti vuosina 2010-2018. Yhtye julkaisi kolme albumia. Lisäksi hän on pitänyt taidenäyttelyitä yhdessä ja erikseen.

Elmy Helmos

Elmy Helmos eli Helmi Solimeïs (s. 1996) on Jyväskylässä asuva suomalais-ranskalainen kirjallisuuden opiskelija ja runoilija. Hänen runoutensa syntyy niistä asioista, “joista ei voi olla laulamatta”, ja niissä toistuvat rakkauden, muistin, ajan ja unen teemat mytologisten kuvien sekä loputtomien kysymysten saattelemina. Tekstit ovat myös rakkaudenosoituksia sanoille itselleen, niiden voimalle ja merkityksille.

Heta-Linnea Kovanen

Heta-Linnea Kovanen on soutamisesta ja viherkasveista innostuva kuvittaja, joka ei useimmiten yllä ylähyllylle. www.heta-linneakovanen.com

Lille Santanen

Lille Santanen on Nuoren Lepän hovigraafikko ja oikea käsi, joka viettää mielellään wellness-elämää. www.lillesantanen.com

Tapio Laitinen

Graafinen suunnittelija, kuvataiteilija, verkkosivujen kehittäjä. www.tapiolaitinen.com